IV-koneiden käyttö helpottuu – iSLa-sovellus ohjaa jatkossa laitetta etänä

Enervent Zehnder on lanseerannut ilmanvaihtokoneita ohjaavan mobiilisovelluksen. Uuden mobiiliratkaisun kehittäminen oli automaattinen jatkumo yhtiön 40 vuoden tuotekehitykselle. Useimmilla on tänä päivänä käytössään älypuhelin tai tabletti ja iSLa-sovellus helpottaa laitehallintaa entisestään.

Enervent Zehnderin toimitusketjusta vastaava Mikael Karlsson kertoo, että asiakaspalautteessa on jo jonkin aikaa toivottu mahdollisuutta seurata ja säätää laitetta omasta sijainnista riippumatta. Hän muistuttaa, että pääsääntöisesti Enervent Zehnderin kaikki laitteet toimivat kuitenkin itseohjautuvasti.

– Ne toimivat itsenäisesti ja mittaavat koko ajan ympäristön olosuhteita esimerkiksi sisäilman kosteutta. Ohjauspaneeleita on tarvittu lähinnä ilmanvaihtokoneen käyttöönoton yhteydessä, käyttötilanteen vaihtamiseen sekä huoltomuistutuksiin tai satunnaisten virhetilanteiden kohdalla. Sovellus tekee ilmoitusten seuraamisesta kokonaan omasta sijainnista riippumatonta, Karlsson toteaa.

iSLa korvaa vähitellen koneiden mukana toimitetut erilliset käyttöpaneelit. Ne syrjäyttivät aikanaan laitteissa kiinni olleet säätökytkimet.

– Merkittävin uudistus aikaisempaan on, että iSLa-sovellus palvelee sekä eAir-, että eWind-automatiikalla varustettuja ilmanvaihtokoneita. Sovelluksen käyttöönottoon tarvitaan laitteeseen liitettävä wifi-moduuli, joka toimitetaan uusien koneiden mukana, sanoo Mikael Karlsson.

iSLa-sovellus on ympäristöystävällinen vaihtoehto

Sovellus auttaa vähentämään Aasiasta tilattavien komponenttien tarvetta ja samalla muovijätteen määrää. iSLa-sovellukseen julkaistaan loppukesästä oma osio asentajille, jolla onnistuu IV-koneiden käyttöönotto ja valvonta etänä. Kun ilmanvaihdon etävalvonta mahdollistuu, vähentää se koteihin tehtäviä huoltokäyntejä.

Mikael Karlsson vahvistaa, että ilmanvaihtokoneiden omistajien ei tarvitse siirtymävaiheessa tehdä mitään.

– Ohjauspaneelit jäävät pois toimituksista tämän vuoden aikana. Tuki ja varaosatoimitukset jatkuvat niille kuitenkin vielä vuosia. Niin halutessaan voi asiakaspalvelun kautta varmistaa sovelluksen käyttöönoton vanhemman laitteen kohdalla. iSLa-sovellus on muiden sovellusten tapaan ladattavissa Google Play ja AppStore -sovelluskaupoista.

– Olemme ylpeitä tuotekehityksestämme. Etäohjaus tuo mukanaan myös positiivisia ympäristövaikutuksia.

Lisätietoja:

Mikael Karlsson, Head of Supply Chain, mikael.karlsson@enervent.com