Tag Archives: Enervent

Rakennusalan taantuma hidasti Enervent Zehnderin kasvua – vahva panostus viilennysteknologiaan

Monilta teollisuuden aloilta tuttu trendi toistui viime vuonna myös Enervent Zehnderin liiketoiminnassa. Kun Suomen uudisasuntorakentaminen hidastui nopeasti, vaikutti se suoraan myös ilmanvaihtokoneiden kysyntään. Vuoden valopilkkuja olivat Norjan-liiketoiminta ja tulevaisuutta rakentavat kehitysprojektit.

– Vuoden 2023 alku sujui todella hyvässä vauhdissa. Nopea muutos tuli toisella vuosipuoliskolla ja asuntorakentamisen hyytyminen näkyi myös meillä tilauskannassa. Julkisen ja toimitilarakentamisen kohteiden samoin kuin korjausrakentamisen osalta tilanne oli koko vuoden suhteessa parempi, kertoo Enervent Zehnderin toimitusjohtaja Thomas Söderholm.

Hänen mukaansa vastaava markkinakehitys on ollut nähtävissä Keski-Euroopassa, missä oli viime vuonna yleistä laskua asuntorakentamisessa. Se on vaikuttanut myös muihin Zehnder Groupin tytäryhtiöihin. Konsernin liikevaihto laski edellisvuoteen verrattuna 6 %, mutta kassavirta oli edelleen vahva ja tulos noin 60 milj. euroa.

Söderholm vahvistaa, että erityisenä valopilkkuna pohjoismaisilla markkinoilla on ollut Norja, missä markkinamuutokset ovat olleet vähäisempiä ja kysyntä jatkunut tasaisena.

– Korkeat sähkö- ja energiakustannukset ovat saaneet sekä yksityis- että yritysasiakkaat pohtimaan remonttien yhteydessä laitevalintojaan.  Enervent Zehnderin laitteissa oleva teknologia on energiatehokas, mikä on tuonut nykytilanteessa meille lisää kilpailuetua.

Kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja ilmanvaihtoon

Enervent Zehnderin laitteiden tuotekehitys on alusta asti tehty yhtiön omissa toimitiloissa. Porvoossa sijaitsee myös jatkuvaa testausta tekevä, pohjoisen ilmaston mukainen kylmälaboratorio.

– Viime vuoden merkittävin lanseeraus liittyi mobiiliteknologiaan. Julkaisimme toukokuussa iSLan eli ilmanvaihtokoneita ohjaavan mobiilisovelluksen. Se korvaa laitteiden mukana toimitetut erilliset käyttöpaneelit ja auttaa samalla vähentämään muovijätteen määrää. Lisäksi iSLan ammattilaisversio mahdollistaa koneiden käyttöönoton ja valvonnan etänä, mikä säästää tuntuvasti huoltohenkilöstön ajokilometrejä.

– Viilennysratkaisujen kysyntä on viime vuosina lisääntynyt. HP-mallien jatkoksi toissa vuonna lanseerattu Svea Coolerimme sai erittäin hyvä vastaanoton ja tuoteperhe kasvaa lähiaikoina. Palaamme siihen tarkemmin huhtikuussa.

– Uutuuksien lisäksi kehitämme ratkaisuja tuotteiden elinkaaren pidentämiseen. Hyvä esimerkki tästä ovat automaation muutospaketit. Ne ovat toimiva tapa jatkaa laitteidemme käyttöikää ja parantaa samalla energiatehokkuutta.

Vankka tuki Zehnder Group -konsernista

Sveitsiläisestä Zehnder Groupista tuli Enerventin omistaja vuonna 2018.

–  Viime vuonna yksi tärkeimmistä projekteistamme oli uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton valmistelu ja siihen liittyvät muutokset tuotannossa ja logistiikassa. Se sitoi meillä koko vuoden avainhenkilöresursseja, mutta mahdollistaa vientitoimitukset konsernin globaaliin myyntiverkostoon. Samalla se tuo tehokkuutta sisäisiin prosesseihin ja materiaalivirtoihin. Käyttöönotto on huhtikuussa yhtä aikaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

– Samaan aikaan on konsernin yhteinen brändiuudistus edennyt. Se tukee omalta osaltaan suomalaisten IV-koneiden tunnetuksi tekemistä uusilla markkinoilla. Ulkoinen värimaailmamme on muuttumassa, mutta valmistus ja tuotekehitys pysyvät edelleen vahvasti Suomessa ja Porvoossa, painottaa Söderholm.

Korjausrakentajan kannattaa vertailla ilmanvaihtoratkaisuja

Kiinteistön korjausrakentaminen antaa oivan tilaisuuden harkita teknisiä järjestelmiä uudelleen. Etenkin pienemmissä kohteissa päädytään helposti vain korvaamaan vanha ilmanvaihtokone uudemmalla versiolla, mikä ei aina ole järkevää. Kannattaa käyttää aikaa eri vaihtoehtojen vertailuun. Enervent Zehnderin energiatehokas teknologia sopii erilaisiin ja -kokoisiin kohteisiin.

Saneerausten tavoitteena on pidentää kiinteistöjen käyttöikää ja parantaa samalla toimivuutta. Ilmanvaihtokoneen vaihto on olennainen osa rakennuksen energiatehokkuuden parantamista. Vanhat ilmanvaihtojärjestelmät eivät enää täytä nykyisiä vaatimuksia tai tarjoa riittävää ilmanvaihtoa, mikä voi johtaa myös sisäilmaongelmiin. Muutosta on luvassa myös energiakustannuksiin, kun uudet laitteet vähentävät merkittävästi kulutusta.

– Enervent-laitteissa on pyörivä lämmönsiirrin, joka on tutkitusti markkinoiden energiatehokkain teknologia. Korkean lämmön talteenottokyvyn lisäksi laitteissa on kesällä viilennyksen talteenotto. Näin jäähdytystarve vähenee ja kustannuksia säästyy, toteaa myynnistä vastaava Ronni Laaksonen.

Suurstadionille ja lapsiperheen kotiin – sopiva IV-kone kaikkiin ympäristöihin

Enervent Zehnder on toimittanut laitteita lukuisiin korjausrakentamisen kohteisiin. Joukossa sekä nimekkäitä ja kaikkien tuntemia kiinteistöjä, että yksityiskoteja.

Olympiastadionin saneerauksessa toimitimme urakkaa varten kuutta eri laitemallia. Tiloihin valittiin pienten kanavien takia hajautettu ilmanvaihtoratkaisu. Ilmanvaihtokoneitamme asennettiin muiden muassa stadionin ensiapuhuoneisiin, myyntipisteisiin sekä pesu- ja pukutiloihin.

Vastaavasti Bulevardilla saneeratussa arvotalossa jokaisen asunnon ilmanvaihto räätälöitiin huoneistokohtaisesti. Toimitimme ilmanvaihtolaitteet kaikkiin asuntoihin ja liiketiloihin, yhteensä viittä eri laitemallia. Tässä kohteessa erityisesti laitteiden tyylikäs ja huomaamaton ulkonäkö oli yksi valintakriteereistä.

Meiltä löytyi sopiva ratkaisu myös perheelle, joka remontoi vanhasta talosta toimivan lapsiperheen kodin. Talossa ollut painovoimainen ilmanvaihto haluttiin säilyttää, mutta makuuhuoneisiin tarvittiin toisenlainen ratkaisu. Ratkaisu löytyi Zehnderin ComfoSpotista, joka huonekohtainen ilmanvaihtolaite lämmön talteenotolla, joka on sekä hiljainen että maisemoitavissa ulko- ja sisäpuolelta.

–  Tärkeintä korjausrakentamisen yhteydessä tehdyssä ilmanvaihtojärjestelmän kokonaisuudistuksessa on ratkaista, miten mahdollisesti tarvittavat kanavatyöt saadaan järkevästi tehtyä. Vastauksen löytäminen on osa LVI-suunnittelijoiden ammattitaitoa, Ronni Laaksonen painottaa.

Mikäli kiinteistössä on jo asennettuna Enervent-ilmanvaihtokone, vaihtoehtona voi olla myös vanhan ilmanvaihtokoneen automatiikan muutospaketti koko koneen vaihtamisen sijaan.

Kysy meiltä lisää eri tuotevaihtoehdoista: enervent@enervent.com

Kuva: Ronni Laaksonen Enervent Zehnderiltä ja Heikki Sivonen Lämpökarelialta korjauskohteessa

Toiminnanohjausjärjestelmämme uudistuu 1.4. – Lue tarkempi aikataulu muutoksista

Samalla kun aloitamme Enervent Zehnderissä 41. toimintavuoden, siirrymme harppauksen eteenpäin parantaaksemme palvelujamme. Huhtikuun alussa 1.4. (2.4.) alkaen otamme käyttöön emokonsernimme Zehnder Groupin yhteisen toiminnanohjausjärjestelmän.  SAP on yksi markkinoiden johtavista ERP-järjestelmistä ja voimme sen avulla varmistaa, että vastaamme myös tulevaisuudessa asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin.

Käyttöönoton myötä voimme optimoida toimintojamme reaaliaikaisen datan avulla, mikä tarkoittaa entistä parempaa palvelua asiakkaillemme ja kaikille yhteistyökumppaneillemme. Se mahdollistaa muun muassa aiempaa tarkemmat tuotemerkinnät. Vastaavasti toimitusajan voi nähdä jo tilaushetkellä. Järjestelmä sujuvoittaa tuotteiden tilaamista myös muista Zehnder Groupin yhtiöistä.

Siirtymävaiheen vaikutukset

Hanke alkoi huhtikuussa 2023 ja se on sitonut meiltä monta avainhenkilöä kuluneen vuoden aikana. Olemme halunneet varmistaa sujuvan siirtymävaiheen kaikille sidosryhmillemme.

SAP-järjestelmän käyttöönotto aiheuttaa väistämättä muutamia tilapäisiä häiriöitä. Tuotannossamme on lyhyt katkos, mikä viivästyttää hetken aikaa toimituksia. Tähän liittyen myös verkkokauppamme on suljettuna päivitystöiden vuoksi 20.3.–1.4.

Myynti, asiakaspalvelu ja huolto palvelevat normaalisti koko siirtymän ajan. Olemme tehneet erityisjärjestelyjä turvataksemme asiakkaidemme varaosatoimitukset katkoksen aikana. Ne kattavat valtaosan varaosavalikoimastamme.

Kuten aina, yllätyksiä voi tulla, mutta olemme suunnitelleet muutosvaiheen mahdollisimman tarkoin. Pahoittelemme etukäteen viivästyksistä aiheutuvaa haittaa. Mikäli joku jää askarruttamaan, voi kysymyksiä lähettää asiakaspalveluumme enervet@ervent.com.

 

 

 

 

Energiatehokkuutta automatiikan muutospaketeilla Tukholmassa

Suuri asuntoyhtiö halusi parantaa energiatehokkuuttaan. Osana projektia kehitettiin energiankulutuksen seurantaa ja raportointia. Tässä yhteydessä huomattiin, että kaikkia ilmanvaihtokoneita ei voitu vielä valvoa ja ohjata etänä. Ratkaisu löytyi automatiikan muutospaketeista, mikä säästi sekä rahaa että aikaa. 

Tukholman läänissä Haningessa sijaitsee yksi Ruotsin suurimmista asuntoyhtiöistä. Yhteensä yli 900 asuntoa käsittävä Väduren on rakennettu 1960- ja 70-luvun vaihteessa ja koostuu sekä kerros- että pienkerrostaloista. Yhtiöön kuuluvissa pienkerrostaloissa on käytössä yli 60 Enervent LTR-7 -mallin konetta, joita on tilattu eri aikoina noin kymmenen vuotta sitten. Jokainen laite palvelee yhtä porraskäytävää, joissa on 4–6 asuntoa.

Ulkopuolisen asiantuntijan suorittaman energiakartoituksen yhteydessä muun muassa huomattiin, että osa Enerventin valmistamista laitteista oli varustettu vanhemmalla automatiikalla, mikä ei mahdollistanut etävalvontaa.

– Kohteessa oli 25 kappaletta LTR 7 eco EDW -konetta, jotka olivat edelleen täysin toimivia. Etäohjausongelma oli helppo ratkaista, sillä eco-puhaltimilla varustetut laitteet olivat yhteensopivia uudemman etäohjattavan eAir-automatiikan kanssa, vahvistaa Enervent Zehnderin myynnistä Ruotsissa vastaava Jens Krantz.

– Muutospaketit olivat tässä tapauksessa toimiva keino jatkaa IV-koneiden käyttöikää. Energiankulutusta on nyt helppoa seurata ja huoltovastaavat voivat jakaa laitekohtaiset mittaustulokset esimerkiksi Excel-taulukon muodossa.

Milloin ja miten kannattaa valita muutospaketti?              

Muutospaketti on loistava ratkaisu, jos hankalaan paikkaan asennettu tai rakenteisiin integroitu ilmanvaihtokone kaipaa päivitystä. Samoin, jos haluaa tehdä ekoteon ilmanvaihtoremontin yhteydessä tai jos haluaa itselleen kehittyneemmän ilmanvaihdon ohjauksen.

Muutospaketteja on saatavilla kymmeniä ja niiden sisältö riippuu laitemallista ja asiakkaan tarpeista. Kattavimmat muutospaketit käsittävät lähes koko tekniikan – vanhasta laitteesta jäävät jäljelle vain metallikuori ja lämmönsiirtimen mekaaniset osat. Haningessa asennetut paketit sisälsivät pelkän automatiikan.

Jos oman ilmanvaihtokoneesi päivitys muutospaketin avulla kiinnostaa, kannattaa olla yhteydessä tekniseen tukeemme, joka löytää parhaan ratkaisun: enervent.huolto@enervent.com.

Tarvittaessa Enervent Zehnderin teknisen tuen oma huoltotiimi matkustaa jopa ulkomaille asentamaan muutospaketteja, kuten Haningen tapauksessa. Haningessa muutospakettien asennus sujui nopeasti, kun laitteet ja teknologian läpikohtaisin tuntevat ammattilaiset olivat asialla.

– Asennusteknisesti tämä oli meille helppo kohde. Rappukäytävien laitteet oli sijoitettu vintille, jonne oli käynti vain ulkoa kattoluukkujen kautta, mutta sekään ei haitannut hyvällä säällä, toteaa Oscar Husman huoltotiimistä.

Kuva: Paluumatkalla huoltoautomme kuvattiin Tukholman keskustassa

Käytännöt vaihtelevat jonkin verran Pohjoismaiden välillä. Kyseisessä kohteessa yksi ilmanvaihtokone palveli kokonaista porraskäytävää, jossa on useita asuntoja. Esimerkiksi Suomessa on määräys, joka rajoittaa pyörivän lämmönsiirtimen käyttöä keskitetyssä ilmanvaihdossa.

Zehnder Group yhtenäistää brändi-ilmeensä

Enerventistä tuli osa johtavaa eurooppalaista sisäilmaratkaisujen toimittajaa Zehnder Groupia viisi vuotta sitten. Vuorovaikutus on ollut vilkasta ja olemme olleet mukana erilaisissa kehityshankkeissa emo- ja sisaryhtiöiden kanssa. Edustamme konserniin kuuluvassa yritysryppäässä ainoana kylmän ilmaston ja pohjoismaisten vaatimusten täyttävän ilmanvaihdon asiantuntijaa. Porvoolaiselle erikoisosaamiselle on ollut kysyntää.

Osana koko konsernin brändiuudistusta otamme vuodenvaihteessa käyttöön Zehnderin uudistetun ilmeen. Konsernin pääviestien ja materiaalien ulkoasun yhtenäistäminen on tervetullut muutos, sillä se edesauttaa myös Suomessa valmistettujen tuotteiden tunnetuksi tekemistä uusilla vientimarkkinoilla.

Always the best climate

Vuosi 2023 on ollut Enervent Zehnderille kaksinkertainen juhlavuosi. Yhtiö on tänä vuonna valmistanut ilmanvaihtokoneita 40 vuotta ja Norjassa ilmanvaihtokoneita on markkinoitu Exvent-nimellä 20 vuotta. Vuosikymmeniin mahtuu useampi omistajanvaihdos ja samalla ulkoisen ilmeen muutos. Tulossa olevan uudistuksen myötä vuonna 2008 käyttöön otettu vihreä tunnusväri jää vähitellen historiaan. Oma logomme säilyy toistaiseksi, mutta sitä käytetään jatkossa yhdessä Zehnder Groupin yritystunnusten kanssa.

Vaikka ulkoinen värimaailmamme muuttuu eri kanavissa, tarjoamme ja valmistamme edelleen korkealaatuisia Suomessa kehitettyjä ilmanvaihtoratkaisuja, muistuttaa Sonja Häggman, joka vastaa Enervent Zehnderin markkinoinnin ja viestinnän lisäksi asiakaskokemuksesta.

Häggman vahvistaa, että liittyminen osaksi kansainvälistä konsernia on avannut Enerventille lisää mahdollisuuksia oman liiketoiminnan kehittämiseen.

– Perheyhtiönä aloittanut sveitsiläinen Zehnder Group on aktiivisesti laajentanut liiketoimintaansa yritysostoilla ja maakohtaisia brändejä on ollut saman katon melkoinen määrä.  Uudistuksella haetaan muun muassa yleisen tunnettuuden vahvistusta kaikissa toimintamaissa. Sitä kautta tuetaan eri maissa olevien tytäryhtiöiden kasvua ja kehitystä.

Yhteistä kaikille Zehnder Groupin yhtiöille ovat laadukkaat ja edistykselliset tuotteet. Sitä kuvaa myös tunnusslogan ”Always the best climate”.  Konserni tarjoaa parhaita ilmavaihtoratkaisuja kaikkiin tarpeisiin kansainvälisiillä markkinoilla.

Enerventin toiminnanohjausjärjestelmä vaihtuu yhtä aikaa brändi-ilmeen kanssa.  Siirrymme ensi vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana käyttämään konsernin SAP-ratkaisua. Tiedotamme tästä eri sidosryhmiämme tarkemmin lähempänä ajankohtaa.

(Kuva: Uusi brändi-ilmeemme on jo näkyvissä Porvoon pääkonttorilla)

 

Terveisiä Pohjois-Ruotsista

Göran Byströmin JBV Ventilationsmontage tunnetaan luotettavana asennus- ja huoltoliikkeenä Örnsköldsvikin seudulla Pohjois-Ruotsissa. Vuonna 1988 perustettu yhtiö on myös yksi Enerventin pitkäaikaisista jälleenmyynti- ja huoltokumppaneista naapurimaassa.

Göran on vuosikymmenten varrella ollut mukana lukuisissa urakoissa, joukossa myös suuria kohteita. Nykyään asiakkaina on enimmäkseen uusien huviloiden ja omakotitalojen rakennuttajia. Pitkän linjan LVI-alan ammattilaisen vankkumattomana periaatteena on ollut, että hän asentaa vain laitteita, jotka hän ottaisi käyttöön myös omassa kodissaan.

– Aloitimme aikanaan yhtiökumppanini kanssa uudiskohteiden laiteasennuksilla, mutta vähitellen mukaan tuli yhä enemmän myös huoltotoimeksiantoja valmiissa kiinteistöissä.

– Minun ei juurikaan tarvitse mainostaa, koska olemme niin pitkään toimineet samalla seudulla. Sana kiirii ja uusia kohteita ja asiakkaita tulee suositusten kautta. Meillähän on täällä Örnsköldsvikissä muun muassa tunnettu jääkiekkojoukkue, jonka useammalle pelaajalle olen päässyt asentamaan ilmanvaihtokoneita.

Enerventin etuna monipuolinen laitevalikoima

Enervent on pohjoisen ilmaston osaaja, mikä tuo kilpailuetua erityisesti lähimarkkinoilla. Göran Byström on ollut tyytyväinen yhteistyöhön. Hän vahvistaa, että laitteet ovat saaneet hyvää palautetta asiakkailta.

Enerventin laitteet tulivat tutuksi noin 15 vuotta sitten, kuin aloimme urakoida entistä enemmän yksityisiä, pienempiä kohteita. Ilmanvaihtokoneissa on moderni teknologia ja valmistushan on pysynyt Suomessa, mikä on varmasti osaltaan pitänyt laadun korkeana. Etuna on myös monipuolinen laitevalikoima. On tärkeää, että samalta valmistajalta löytyy ratkaisu eri kokoisiin tiloihin ja kiinteistöihin.

Göran kertoo, että ilmanvaihtoratkaisujen merkitys on alettu täysin ymmärtää vasta viime vuosina. Vielä joskus hän törmää asiakkaisiin, jotka miettivät, onko kustannus tarpeellinen vai turha.

– Minulla on tapana sanoa, että hyvä ilmanvaihto on rakennuksen ja asukkaiden hyvinvoinnille yhtä tärkeä kuin lämpö ja vesi.

 

Hyvä asiakaskokemus syntyy saumattomasta yhteistyöstä

Kirkkonummelaisessa omakotitalossa oli pyörinyt Enervent Zehnderin ilmanvaihtokone yli 10 vuotta. Huoltokäynnin yhteydessä kävi ilmi, että laitteen vaihto oli ajankohtainen. Tilalle asennettiin ensimmäinen Salla Compact -mallin kone, jossa oli uusi, erityisesti ahtaaseen tilaan sopiva kattokiinnitysmekanismi. Asiakkaan kiitos kuuluu myös LVI-Trion IV-huoltotiimille, joka oli kuunnellut herkällä korvalla, kun valmistajan kouluttaja kertoi tulossa olevista uutuuksista. 

Ilmanvaihtokoneen ilmavirrantuottokyky ja sen sijoituspaikka määrittävät parhaimman vaihtoehdon jokaiseen kiinteistöön. Koneet on tehty kestämään aikaa ja vaihto on ajankohtaista vain, jos laitteelta halutaan ominaisuuksia, joita ei vanhalla voi toteuttaa tai jos varaosia ei enää valmisteta.

Osaava huoltotiimi löytää ratkaisut ongelmiin

Jani Lepojärvi perheineen on asuttanut keltaista omakotitaloa yli 10 vuotta.

– Hankimme talopaketin, jossa tekninen tila oli valmiina. Siellä on katon kulmauksessa ollut asennettuna Enervent Zehnderin Pingvin-mallin ilmanvaihtokone, jonka alle on asennettu kaappimallinen lämminvesivaraaja. Lisäksi vieressä on vielä keskuspölynimuri.

– Olen ollut tyytyväinen ja IV-kone on ollut helppohoitoinen. Kun siihen tuli ensimmäistä kertaa varsinaista vikaa, otin yhteyttä valtuutettuun huoltoyhtiöön. Mielelläni olisin siis jatkanut entisellä laitteella, mutta nyt tarvittiin muunlainen ratkaisu, hän toteaa.

– Asiakkaan tapauksessa alkuperäinen ilmanvaihtokoneen piirikortti oli hajonnut, eikä vastaavaa elektroniikkaosaa enää ollut markkinoilla saatavilla, kertoo työnjohtaja Niko Salo LVI-Triolta.

Salon mukaan käynti paikan päällä vahvisti, että ahtaassa teknisessä tilassa laitteen vaihtoon tarvittaisiin enemmänkin purkutöitä. Riskinä oli myös, että alkuperäinen varaaja voisi vikaantua siirrossa. Oli tarpeen löytää parempi ratkaisu.

Valmistajan ja kumppanin vuoropuhelu hyödyttää asiakasta 

Enervent Zehnder kutsuu säännöllisesti valtuutettuja huoltokumppaneitaan päivittämään tuoteosaamistaan. Viime kesänä Porvoon tehtaalla käytiin läpi muun muassa tulossa olevia tuoteuutuuksia myynnistä vastaavan Ronni Laaksosen johdolla.

– Osallistuimme huoltoasentaja Ville Eskolan kanssa koulutuspäivään ja sieltä jäi mieleen, että Salla-malliin oli tulossa uusi kiinnitysmekanismi. Kun asiakkaan ongelma tuli esiin, otin heti yhteyttä Ronniin kysyäkseni, koska on mahdollista saada uusi versio asennukseen, vahvistaa Niko Salo.

Enervent Zehnder näytti vihreää valoa ja uudistetulla kattokiinnitysmekanismilla varustettu Salla Compact -laite asennettiin Kirkkonummelle ilman tarvetta purkaa muita samassa tilassa olevia rakenteita.

– Arvostan sitä, että huoltoyhtiö otti meidän asiamme omakseen ja näki extra-vaivaa löytääkseen juuri meidän tilanteeseemme parhaimman ratkaisun. Se mahdollisti vaihdon saman valmistajan uuteen ilmanvaihtokoneeseen ilman hankalia purkutöitä. Kun huoltokumppanin ja valmistajan yhteistyö toimii näin saumattomasti, hyötyy siitä ennen kaikkea asiakas, kiittää tyytyväinen Jani Lepojärvi.

– Keräämme palautetta asiakkailta ja huoltokumppaneilta. Uusien ratkaisujen ohella jatkokehitämme jo markkinoilla olevia laitemalleja. Vuonna 2018 lanseerattu suosittu Salla on oiva valinta pientaloihin ja uudistettu kattokiinnitysmekanismi teki siitä vieläkin paremman, summaa Laaksonen.

Kuva: Ronni Laaksonen sekä LVI-Trion Niko Salo ja Ville Eskola

 

Ilmanvaihtokoneita ohjaava iSLa-sovellus täydentyy asentajien osiolla

Toimme huhtikuussa markkinoille IV-koneita ohjaavan mobiilisovelluksen iSLan. Se korvaa vähitellen kokonaan koneiden mukana toimitetut erilliset käyttöpaneelit. Lokakuussa iSLa-sovellus täydentyy myös ammattilaisille tarkoitetulla asentajien osiolla.

iSLa tekee ilmoitusten seuraamisesta ja laitteen valvonnasta omasta sijainnista riippumatonta. Laitteiden käyttäjän näkökulmasta on käytännöllistä, että IV-koneen säätöjä voi nyt tehdä etänä. Esimerkiksi kotona-tilan voi aktivoida sopivasti ennen paluuta, jolloin sisäilmaston olosuhde on heti takaisin saapuessa miellyttävä.

Jatkossa asennus- ja huoltohenkilöiltä onnistuu IV-koneiden käyttöönotto ja valvonta etänä, mikä säästää sekä ajokilometrejä että mahdollistaa nopeamman asiakaspalvelun. Etäohjaus tuo mukanaan myös positiivisia ympäristövaikutuksia, kun Aasiasta tilattavien komponenttien tarve ja samalla muovijätteen määrä vähenee.

Sovelluksen käyttöönotto on helppoa

iSLa-sovellus on ladattavissa Google Play ja AppStore -sovelluskaupoista.

Laitteiden käyttäjät

  • Ilmanvaihtokoneiden omistajien ei tarvitse siirtymävaiheessa tehdä mitään
  • Sovellus voidaan ottaa käyttöön useimmissa koneissa, mutta se ei ole välttämätöntä
  • Käyttöönottoa varten tarvittavan wifi-moduulin voi tilata Enervent Zehnderin verkkokaupasta osoitteessa webshop.enervent.com
  • Ohjauspaneelien tuki ja varaosatoimitukset jatkuvat vielä vuosia

Ammattilaiset

  • Asentajille tarkoitetun osion käyttöoikeus anotaan aina sovelluksessa. Huom! Hakemuksen käsittely kestää 1–3 vuorokautta.
  • Tarkempi ohjeistus löytyy Enervent Zehnderin verkkosivuilta

Ota yhteyttä ja kysy lisää iSLa-sovelluksesta tai Enervent Zehnderin laitteista oman alueesi myyjältä tai asiakaspalvelustamme:

+358 207 528 800, enervent@enervent.com

Enervent Zehnderin huoltotiimi ratkaisee erikoistilanteet

Ilmanvaihtokoneet ovat varsin itsenäisiä. Kun kaikki toimii, ei niiden olemassaoloa edes huomaa. Laitteen elinkaari on kuitenkin pitkä ja joskus tarvitaan osaavaa huoltoteknikkoa kotikäynnille.

Omat luottopakkimme Oscar Husman ja Robert Kristén hoitavat muun muassa kaikki erikoistilanteet ja ovat mukana kouluttamassa kumppaniyrityksiä sekä Suomessa että muissa maissa.

Sekä Oscar että Robert tuntevat Enerventin eri laitemallit läpikotaisin. Molemmilla on täynnä 17 vuotta yhtiön palveluksessa ja huoltokeikkoja suomalaisissa kodeissa on kertynyt nelinumeroinen määrä. Harvoin, jos koskaan tulee eteen laiteongelmaa, johon ei heti löytyisi ratkaisua.

Parasta ovat asiakkaat ja työilmapiiri

Oscar ja Robert viihtyvät sekä omissa tehtävissään että Enerventillä. Robert vahvistaa, että kahta samanlaista työpäivää ei tule peräkkäin ja asiakkaita on aina mukava tavata ”livenä”. Vastaavasti Oscar kiittää hyvää työilmapiiriä. Tekninen neuvonta ja huoltoteknikot tekevät saumatonta yhteistyötä ratkaistessaan asiakkaiden huolia.

– Kun kyse on ilmanvaihdosta, voisi luulla, että kesä on meillä sitä kiireisintä aikaa, mutta asia on päinvastoin. Enerventin ilmanvaihtokoneissahan on pyörivät lämmönsiirtimet, jotka eivät yleensä ole kesällä käytössä. Huoltotarpeet huomataan useammin viileämpinä kuukausina, Robert Kristén kertoo.

Oscar Husman muistuttaa, että Suomessa laitteet ovat jo lähtökohtaisesti laadukkaita, koska talotekniikka ja sen osana ilmanvaihdon suunnittelu on säädeltyä.

– Toimenkuvaani kuuluu kumppanien huoltomiesten ja asentajien koulutusta myös muissa maissa. Onneksi Enerventin päämarkkinassa, Pohjoismaissa, noudatetaan rakennusmääräyksiä ja laitteissa käytetään standardin mukaisia osia.

Oscarin ja Robertin laitetuntemusta tarvitaan ajoittain myös varaston puolella, kun varaosien välitys on verkkokaupan perustamisen myötä lisääntynyt. Eri laitemallien varaosat kootaan ja viimeistellään Porvoossa valmiiksi ennen lähetystä.

Mitkä ovat yleisimmät huoltokäynnin syyt?

Ilmanvaihtolaitteet suunnitellaan kymmenien vuosien käyttöä varten. Käyttöönottoasennus on jo laitetakuunkin vuoksi syytä aina teettää sähkötyöt osaavalla ja tekniikan tuntevalla ammattilaisella. Näin varmistetaan, että laite toimii alusta lähtien oikealla tavalla.

Huoltotiimi muistuttaa, että suodattimet ovat tärkein yksittäinen ylläpitotoimi. Jos niiden vaihto unohtuu, se vikaannuttaa laitteen kuin laitteen ennen pitkää ja huolto on kutsuttava paikalle.

Vanhemmissa koneissa vaihdetaan myös yksittäisiä kuluvia osia. Automatiikan muutospaketit ovat toimiva ratkaisu jatkaa laitteen käyttöikää, kun sitä ei vielä haluta vaihtaa kokonaan uuteen. Paketteja on saatavilla kymmeniä ja niiden sisältö riippuu laitemallista.

Huolto hoituu paikkakunnasta riippumatta

Oman huoltotiimin lisäksi Enervent Zehnderillä on Pohjoismaissa kumppaniverkostot. Esimerkiksi Suomessa mukana on noin 30 kokenutta huoltoyritystä, joiden edustajia koulutamme säännöllisesti. Erikoistilanteissa ja aina tarvittaessa Oscar ja Robert matkustavat paikallisen huoltoyhtiön avuksi.

Jäikö jokin askarruttamaan? Tekninen neuvontamme opastaa ja neuvoo: enervent.huolto@enervent.com.

Hyvä sisäilma kuuluu kaikille

Toiminnanjohtaja Mervi Ahola luotsaa Sisäilmayhdistystä, joka on aktiivisesti jakanut teematietoa jo yli 30 vuotta. Hyvä sisäilma on monen tekijän summa ja uutta yliopistotutkimusta aiheesta tehdään jatkuvasti. Yhdistys onkin tärkeä linkki lisäämään vuoropuhelua rakennusalan tutkijoiden ja tiedon tarvitsijoiden välillä.

Pohjoismaissa rakentamismääräysten vaatimustaso on perinteisesti ollut muuta Eurooppaa korkeampi. Esimerkiksi Suomessa ne sisältävät minimit myös rakennusten ilmanvaihdon ilmamäärille. Käytännön toteutumista on kylläkin vaikeampi todentaa.

LVI-ala on tekniikan ja ihmisläheisyyden yhdistelmä

Sisäilmayhdistyksen Mervi Ahola on käytännössä koko työuransa ollut tekemisissä teeman kanssa. Pyysimme häntä kertomaan, kenelle vastuu hyvästä sisäilmasta kuuluu. Haastattelun aluksi kiinnostaa kuulla, mikä sai hänet valitsemaan nimenomaan LVI-alan diplomi-insinöörin opinnot.

–  Alassa kiinnosti varmaankin siihen liittyvä tekniikan ja ihmisläheisyyden yhdistelmä. Sisäilmahan on käytännössä parhaimmillaan silloin, kun sitä ei edes huomaa. Tässä tapauksessa ihmisen vaikutus sekä saatu oma kokemus ja tuntemukset tuovat tekniikkaan erilaisen ulottuvuuden.

– Kun aihetta käsitellään, on hyvä ensin varmistaa, mitä eri termeillä tarkoitetaan. Sisäilman laadusta puhuttaessa siihen sisältyvät automaattisesti mahdolliset epäpuhtaudet. Sisäilmastossa ovat mukana puhtauden lisäksi myös lämpöolosuhteet. Vastaavasti sisäympäristö kattaa em. lisäksi myös valaistuksen ja akustiikan, Ahola tarkentaa.

Samalla hän painottaa, että ilmanvaihdolla on merkittävä rooli hyvän sisäilman aikaansaamiseksi, mutta yhtä tärkeää on kiinteistöjen rakenteiden kunto ja elinkaaren aikainen ylläpito.

Kuka ottaa vastuun sisäilmasta?

Julkisessa keskustelussa sisäilman laatu nousee helposti esiin ongelmien, kuten homevaurioisten rakennusten yhteydessä.

– Tämä on tunteita herättävä teema ja mediassa/sosiaalisessa mediassa näkyvyyttä saavat artikkelit vaikuttavat myös yleiseen mielipiteeseen. Kun puhutaan parhaista käytännöistä, se selkeästi jakaa ihmisiä. Meidän tavoitteemme yhdistyksessä on tuottaa faktapohjaista informaatiota tukemaan ratkaisuja. Nykyään myös aivan kuluttajatasolle asti.

Ahola muistuttaa, että yhdistys toimii puolueettomasti ja on verkostoinut monien eri järjestöjen, yritysmaailman sekä viranomaisten kanssa. Yhdistyksen hallituksessa on edustettuna niin rakennusalan yliopistotutkimus kuin käytännön kiinteistönpidon ammattilaisetkin.

– Kyllä hyvä sisäilma on ihan kaikkien osapuolten asia kiinteistön elinkaaren aikana, mutta loppu viimein se on kiinteistönomistajan vastuulla. Vastuunkantohan lähtee jo tilaajasta, toisin sanoen millaista laatutasoa vaaditaan. Ja sieltä se valuu arkkitehdin ja LVI-suunnittelijan pöydille ja edelleen urakoitsijalle. Rakentamisen jälkeen on tärkeää, että oleelliset tiedot kiinteistöstä siirtyvät ylläpidolle, jonka tehtävänä on huolehtia, että olosuhteet pysyvät hyvinä myös käytön aikana. Koko ketjussa tarvitaan osapuolten välistä viestintää. Jos rakentamisvaiheessa tehdään virheitä, tai oikeat laitteet asennetaan väärin, ei voida onnistua, Mervi Ahola summaa.

Ahola painottaa koko ketjun vastuuta tasapuolisesti. Viimeisenä oleva kiinteistön käyttäjä kantaa oman osansa.

– Tilojen käyttäjien ja asukkaiden elintavat vaikuttavat luonnollisesti sisäilman laatuun. Lisäksi ylläpitoimenpiteiden ja tarpeellisten huoltojen laiminlyönti voi pilata hyvinkin suunnitellun ja rakennetun kokonaisuuden nopeasti.